Annika Ollila piti puheen kohdassa:
Sivistyskeskuksen palveluverkkoselvitys 2, perusopetuksen kouluverkon rakenteesta päättäminen
Hyvä puheenjohtaja, valtuutetut, viranhaltijat ja kuntalaiset
Olemme täällä tänään valtuustossa päättämässä kouluverkon rakenteesta ja päätösehdotustekstin mukaan malli, jota kouluverkoksi ollaan päättämässä, on ohjausryhmän malli eli ns. ohry-malli. Tässä mallissa esiopetus siirtyisi kouluille ja näin esiopetus, ja perusopetuksen ensimmäiset neljä luokkaa toimisivat omassa koulurakennuksessaan, jonka jälkeen viidenneltä eteenpäin siirryttäisiin uusiin yhtenäiskouluihin, joissa opetusta on yhdeksännen luokan loppuun asti.
Sivistyskeskuksen palveluverkkoselvitys tuotiin valtuuston päätettäväksi vuoden 2019 lopulla. Silloin paljon kiitosta saanut monikymmensivuinen tämän ja tulevan hetken opus hyväksyttiin ja sen mukana myös kouluverkon tuleva ikärakenne 0-4lk ja 5-9lk. Nyt elämme vuoden 2021 kevättä. Kouluverkkoselvitys on valmistunut ja sitä työtä on tehty palveluverkkoselvityksen pohjalta. Lainaan suoran tekstin osuuden palveluverkkoselvityksestä: ”Raision uuden opetuksen järjestämisen mallin tavoitteena on yhdistää luokanopettaja ja aineopettaja järjestelmien vahvuudet ja parantaa oppilaan saamaa opetuksen laatua sekä koulun mahdollisuuksia oppilaan oppimisen tukemiseen. Tavoitteena on madaltaa nykyisiä nivelvaiheita ja mahdollistaa parempi tuen saanti sitä tarvitseville oppilaille. Uuden opetuksen järjestämisen mallin tavoitteena on myös mahdollistaa aikaisempaa paremmin oppilaiden tarvitsemien tukihenkilöiden saatavuus sekä minimoida niiden vaihtuvuus koko koulupolun aikana.” (Sivistyskeskuksen palveluverkkoselvitys, 2019 s. 66)
Työ on ollut suunnitelmallista ja läpinäkyvää ja se on koko ajan kulkenut päämäärätietoisesti eteenpäin. Tuossa palveluverkkoselvityksen lainauksessa on hyvin tiivistettynä se kaikki, jota kohden olemme kulkemassa. Kohti parempaa hyvinvointia ja yhteistyötä lasten ja nuorten parhaaksi.
Lähtökohtana on ollut alusta alkaen tarkastella asiaa lasten näkökulmasta ja luoda raisiolaisille lapsille entistä toimivampi opinpolku. Lasten ja nuorten määrän väheneminen ja nykyisten kiinteistöjen kasvava peruskorjauksen/uudisrakentamisen tarve johti siihen, että koko kouluverkkoa oli järkevää tarkastella kokonaisuutena ja tuoda se vastaamaan uusien opetussuunnitelmien mukaista oppimista ja luoda lapsille ja nuorille sisäilmaltaan terveet koulurakennukset. On iso harmi, että näin hyvää tarkoittava uudistus on saanut somessa aika lailla täystyrmäyksen. Olemme kuitenkin saaneet paljon kouluverkon suunnitelmien puolesta oleviakin kommentteja ja se näkyi myös lautakunnalle toimitetuissa kannanotoissa ja kouluverkon kuntalaiskyselyssä. Tässäkään tapauksessa sosiaalinen media ei siis kerro koko totuutta, vaikka kommentteja useissa raisiolaisryhmissä onkin monta.
Toisin kuin joissakin somekeskusteluissa on väitetty niin viidesluokkalaisia ei olla siirtämässä yläasteelle. Itseasiassa yläaste on sanana jäänyt jo tuonne 90-luvun lopulle, jolloin perusopetuslain ja -asetuksen uudistuttua vuonna 1999 syntyi käsite yhtenäinen perusopetus. Tässä yhteydessä laista poistuivat käsitteet ylä- ja ala-aste. Tämä lain uudistuminen antoi kunnille aivan uudenlaisen mahdollisuuden järjestää opetusta uusin muodoin ja alkoikin syntyä yhtenäiskouluja. Näiden koulujen tarkoituksena oli madaltaa ns. nivelvaiheiden ongelmia oppilaiden siirtyessä entisistä ala-asteista yläasteille. Tämä siirtyminen tapahtuu perinteisissä kouluissa, tutkijoiden näkemyksen mukaan, onnettomaan aikaan, juuri murrosiän kynnyksellä, jolloin lasten mieli on muutenkin altis kaikille ulkopuolisille vaikutteille ja mieliteoille. Palataan vielä enemmän juurille ja historiaan sillä haluan herätellä pohdintaa siitä, että mihin tämänhetkinen jako 1–6 ja 7–9 pohjautuu? On todella mielenkiintoista, että vaikka malli on ollut käytössä peruskoulun syntyvuosista asti niin jaon taustalla ei ole ollut pedagogisia tai kasvatuksellisia näkemyksiä vaan jako kuusivuotiseen ala-asteeseen ja kolmevuotiseen yläasteeseen syntyi koulutuspoliittisena sekä järjestöpoliittisena ratkaisuna. On myös hyvin herättävää, että koska tuo astejako oli säilynyt 1990-luvulle saakka ja alettiin pikkuhiljaa yleisestikin ymmärtää, että siirtyminen koulusta toiseen tapahtuu lapsen kehityksen kannalta juuri kriittisessä vaiheessa, paineet ala-asteen ja yläasteen yhdistämiseksi kasvoivat ja alettiin puhua yhtenäisestä perusopetuksesta niin silti vielä tänäkin päivänä meillä on vankka uskomus siihen, että totuttu malli on ainoa ja oikea tapa koulupolulle. Raisiolla voisi sanoa olevan nyt tuhannen taalan paikka avata silmät ja tarkastella asiaa ja päättää kouluverkon malli niin, että se palvelee tulevia sukupolvia ja on pedagogisesti ja lapsen kehitysvaiheet huomioiden tuotu tähän päivään. Koulu on opetussuunnitelmien myötä toki mennyt eteenpäin ja tämän päivän yläkouluissa tehtävä opetus on erilaista kuin useimpien tämän hetken vanhempien
Olen lukenut useita väitöskirjoja, graduja ja lausuntoja läpi aiheen tiimoilta ja ollut yhteydessä asiaan perehtyneisiin henkilöihin. Yksi hyvin paljon lapsen ja nuoren hyvinvointia tutkinut ja siitä palkittu henkilö, Matti Rimpelä, lääketieteen tohtori, tutkimusprofessori on päätynyt esittämään, että ensinnäkin lapsen kehityksessä suurin muutos ajoittuu 9–11 ikävuoden välillä ja siksi olisi perusteltua sijoittaa siirtyminen varhaislapsuuden ja keskilapsuuden tulkintakehyksistä juuri näihin vuosiin. Kun kerroin hänelle Raision 0–4 ja 5–9 mallista hän totesi, että ratkaisu on oikea ja viisas. Matti Rimpelä on tutkimuksissaan esittänyt, että koulutus jaettaisiin isossa kuvassa uudelleen kahteen kokonaisuuteen, ensin yhdessä varhaiskasvatus ja päivähoito, sitten perusopetuksen alku 9–10 ikävuoteen saakka ja toiseksi perusopetus 10–11 ikävuosista alkaen yhdistettynä toisen asteen koulutukseen. Rimpelä mainitsi myös perusopetuksen yläluokkien sosiaalisen rakenteen ja toiminnan olevan auttamattomasti kaukana historiassa ja se ei huomioi 13–16-vuotiaiden lasten arkisen tuen ja sosiaalisen yhteisön tarpeita. Hän pitää yläluokkien nykyistä toimintaa ja sosiaalista rakennetta vanhimpana historian jäämänä, mitä Suomessa enää on toiminnassa. Se on tyylipuhtaasti historia-, järjestelmä ja asiantuntijalähtöistä.
Kimmo Tanttu on yksi hyvin toistuvasti eri julkaisuissa esiin noussut asiantuntijan nimi. Hän toimii tällä hetkellä yhtenäiskoulun rehtorina Mäntyharjulla ja on ollut yksi yhtenäiskoulujen uranuurtaja ja toiminut Suomen yhtenäiskouluverkoston puheenjohtajana. Verkosto lakkautettiin tuhannen yhtenäiskoulun kohdalla koska koettiin että yhtenäiskouluista oli tullut perusopetuksen arkipäivää. Kimmo Tanttu kertoi, että verkoston määritelmän mukaan koulua voidaan pitää yhtenäiskouluna silloin, kun alakoululla ja yläkoululla on hallinnollista ja toiminnallista yhteistyötä. Haastattelin häntä ja kuulin positiivisia kokemuksia yhtenäiskoulukentältä. Hyväksi havaittuja toimintamalleja on aineenopettajien ja luokanopettajien yhteys ja kun tiedonsiirto paranee, oppilas tuntemus paranee ja sitä kautta kaikkien hyvinvointi paranee. Tanttu kertoo esimerkin omasta koulustaan Mäntyharjulta, jossa THL:n kouluterveyskyselyn tulosten mukaan oppilaiden hyvinvointi parani jopa 40–60 prosenttia yhtenäiskoulun perustamisen jälkeen. Tantun mukaan myös monissa muissa yhtenäiskouluissa myönteinen muutos on näkynyt THL:n kyselyn tuloksissa. Ensiarvoisen tärkeää on se, että henkilökunta oppii tuntemaan toisensa ja toimintakulttuuria rakennetaan yhdessä. Tanttu kannusti meitäkin sillä, että 5–9 mallissa aineenopettajan opettaessa lapsia jo viidennellä luokalla he tulevat aivan eri lailla tutuiksi kuin murrosiän kynnyksellä seitsemännellä luokalla. Yhteinen kahvihuone tuo arkeen aineenopettajan ja luokanopettajan välille luontaisen tilanteen vaihtaa opetukseen ja oppilaisiin liittyviä asioita ja näin yhtenäiskoulun yhdessä toimimisen voittajina tässäkin on oppilaat. Kun kysyin koulukiusaamisesta niin hän kertoi, ettei kertaakaan 11 vuoden aikana tässä nykyisessäkään koulussa ole joutunut selvittämään sellaista tilannetta, jossa ylempi luokkalainen olisi kiusannut pienempää vaan koulun arjessa näkyy tilanteita, jossa isommat auttavat pienempiä mm. kengän nauhojen solmimisessa, takin vetoketjussa jne. ja ovat he yhteisiä projektejakin tehneet.
Kentän toimivia kokemuksia löytyy esimerkiksi Kotkasta ja Hollolasta. Hollolassa jako on 0–4 ja 5–9 ja Kotkassa 0–5 ja 6-9. Kummatkin kunnat ovat kokeneet nivelvaiheen siirtymisen yhdellä tai kahdella vuosiluokalla alaspäin varsin onnistuneeksi. Kokemukset ovat olleet hyviä ja niin Jaana Länsimies Kotkasta kuin Anssi Vidman Hollolasta nostivat esille viiteryhmän tärkeyden. He ovat kokeneet, että kun oppilaat ovat lähempänä omaa viiteryhmäänsä niin yhtenäiskoulussa oppilaalla ei ole samanlaista tarvetta yläkoulun tavoin murrosiän näyttämiseen ja onkin koettu tärkeäksi, että oppilaat saavat siirtyä eteenpäin oman viiteryhmänsä parissa alakoulun puolelta ennen myrskyisintä murrosiän hetkeä. Oppilas sulautuu joukkoon eikä koe tarvetta olla isompi kuin on vrt. tämän hetken 7luokalle siirtyminen, jolloin yläkoulun puolelle on monesti mentävä hieman ”isompana” kuin onkaan. Rehtorit mainitsivat myös, että heidän kokemuksensa perusteella murrosikä on aikaistunut ja silloin alakoulun seinät voivat kaatua yhä useampien alakoulun ylempiluokkalaisten päälle ja siirtyminen eteenpäin on luonnollista. Toimintakulttuuriin ja pedagogiikkaan satsaaminen nousi näissäkin yhteydenotoissa esille. Yhtenäisen toimintakulttuurin he kokivat näissä kouluissa helpommaksi rakentaa kuin koko perusopetuksen kattavassa 0–9 kouluissa sen vuoksi, että ikähaitari on suppeampi. Kummassakin koulussa oli havaittu myös sama positiivinen puoli aineenopettajan ja luokanopettajan yhteistyössä, josta Kimmo Tanttukin puhui. Luokanopettaja omaa aineenopettajaa kasvatuksellisemman työotteen niin on katsottu onnistuneeksi, että nivelkohdan siirtyessä 7-luokasta 5-luokkaan aineopettajan sijaan luokan ryhmäytyksen tekee luokanopettaja. Kun ryhmäytymiseen laitetaan paukkuja jo viidennellä niin se kantaa yhdeksännen luokan loppuun ja he ovat nimenomaan pitäneet nuo luokat samoina koko 5–9 matkan, jotta luokka on tuttu. Luokanopettaja kulkee luokan kanssa luokat 5 ja 6 ja sen jälkeen luokka saa luokanohjaajan aineopettajista. Luokanopettajien kasvatuksellinen ote ja lapsen kokonaisvaltainen kohtaaminen on koko koulun hyväksi ja tuo aineopetusjärjestelmän puolelle uuden näkökulman. Oppilaan tunteminen ja oppilashuoltopalveluiden saatavuus on parantunut. Tuen tarpeen tunnistaminen on parantunut ja erityisopetuksen ja 3. portaisen tuen mallin rakenne pysyy vahvemmin käsissä ja ennen kaikkea tehostetun tuen oppilaat hyötyvät siitä, että siirtyvät jo neljännen jälkeen uuteen kouluun, jossa opiskelevat yhdeksänteen asti.
Myös MLL kirjoittaa sivuillaan, että yläkouluun meno osuu lapsen elämässä haasteelliseen kehitysvaiheeseen, alkavaan murrosikään. Nuori tarvitsee näiden haasteiden ja muutosten keskellä kaiken mahdollisen tuen. Valitettavasti vanhempien kiinnostus lastensa koulunkäyntiä kohtaan usein vähenee, kun lapsi siirtyy yläluokille. Lapsi ja nuori tarvitsee vanhemman tukea, eikä tuen tarve lopu kuudennen ja seitsemännen väliseen kesään.
Yhtenäiskoulumalleja on monia erilaisia, tärkeintä on löytää omaan kuntaan sopivin malli, joka palvelee vuosia eteenpäin. Ohry-malli on sivistyslautakunnankin mielestä yksimieleisesti sopivin vaihtoehto tarkasteltuna niin lapsen kehityksen, kun talouden puolesta. Toisin kuin joissakin kunnissa, jossa kouluja on kunnan sisällä useammalla eri niveljaolla niin ohry malli on tasapuolinen ja mahdollistaa yhtäläisen koulupolun raisiolaiselle lapselle joka puolelta Raisiota. Ohry-mallissa esiopetus siirtyy alakoulujen yhteyteen ja 0–4 turvallisia lähikouluja on mallin myötä viisi koulua sekä kaksi yhtenäiskoulua vuosiluokille 5–9. Olen ylpeä siitä, että näinä talouden harmaina vuosina saamme luoda lapsille ja nuorille uusia kestäviä ratkaisuja tulevaisuuteen, tarjota heille turvalliset, viihtyisät ja tämän hetken ja tulevaisuuden mukaiset oppimisympäristöt. Iso kiitos kaikille asiaa työstäneille viranhaltijoille ja sivistyslautakunnalle. Matka on ollut mielenkiintoinen ja työntäytteinen, mutta sitä on ollut antoisaa tehdä porukalla.
Tätä on tehty yhdessä. Iso kiitos siitä jokaiselle.
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Annika Ollila
