Raision kaupunginvaltuusto on 2.6. kokouksessaan vahvistanut seuraavat henkilövalinnat kaupungin toimielimiin:
Vaalien äänikuningas Ari Korhonen toimii ensimmäiset kaksi vuotta kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. ”Olen hyvin kiitollinen raisiolaisilta saamastani luottamuksesta. Valtuuston puheenjohtajuus luottamustoimena soveltuu hyvin yhteen myös Varhassa tapahtuvan vaikuttamisen kanssa − eli edunvalvontaa laajalla rintamalla raisiolaisten parhaaksi”, kertoo Korhonen.
Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana toimii alkukauden Janne Laulumaa ja hallituksen jäseninä hänen lisäkseen Aleksi Suro ja Hannele Lehto-Laurila. Niin ikään Lehto-Laurila toimii kaupunkikehitysjaoston puheenjohtajana.
Sivistyslautakunnan puheenjohtajapaikalla jatkaa Anneli Kivijärvi, hyvinvointi- ja vapa-aikalautakunnan puheenjohtajaksi nousee Kimmo Kosonen. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana toimii Juha Hellstén, terveysvalvontajaoston puheenjohtajana Miika Vanne ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana Kirsi Mikkonen. Infralautakunnan 1. varapuheenjohtajana jatkaa Niko Dahlgren ja lupalautakunnassa vastaavalla paikalla Aki-Petteri Löfgren.
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajaksi on valittu Aleksi Suro ja varapuheenjohtajiksi Annika Ollila & Janne Laulumaa sekä sihteeriksi Tarja Tiitta-Nieminen.
Haluamme kiittää kaikkia valtuustoryhmiä onnistuneista luottamuspaikkaneuvotteluista: ”Neuvottelut käytiin hyvässä yhteishengessä ja keskustellen avoimesti asioista ryhmien välillä. Voimme olla tyytyväisiä saavutettuun lopputulokseen. SDP:n sloganina oli kevään vaaleissa ”kaiken voi tehdä reilummin”, tämä kuvastaa myös luottamuspaikkaneuvotteluiden kulkua. Halusimme mahdollistaa pienemmille ryhmille myös paikkoja kaupungin keskeisimmissä toimielimissä, vaikkei suhteellinen asema yksin niihin oikeuttaisikaan”, Suro toteaa.
Ole rohkeasti yhteydessä alkavalla kaudella meihin! Haluamme kuulla, mitä juuri sinulla on sydämellä ![]()











